Tapio Huttunen

Etusivu Reitit Jutut Muuta






 

Viiden päivän maastopyöräretki Pöyrisjärven erämaassa –05


Kolmen hengen ryhmänä ajoimme Pöyrisjärven erämaan maastoissa elokuun alussa 2005. Matkaan käytimme yhden iltapäivän ja 4 kokonaista päivää. Kilometrejä kertyi runsaasti 200. Päivämatkat olivat 30-60 km. Reitti oli lähes kokonaan polkua tai oikeastaan vanhaa polkua, jolla nykyisin on alettu ajaa mönkijällä eli olisiko tuplajälki oikea nimitys. Alle 30km reitistä oli tietä. Liikkeellä olimme päivittäin 5-10 tuntia taukoineen. Illalla oltiin niin väsyneitä ja viluisia, että syömisen päälle ryömittiin kohta telttaan lepäämään. Illat ja yöt olivat viileitä koko reissun ajan. Ilmavirtaus oli kylmällä puolella ja päivittäin saatiin pieniä sadekuuroja. Päivälämpötilat olivat 10 asteen tietämillä ja kolmena yönä oli teltta kuurassa ja yhtenä aamuna jopa vesiastia jäässä, siis elokuun ensimmäisellä viikolla.

Reppu

Matka alkoi Kalmakaltiosta Naltijärven ”tietä”. Alkumatka on vaihtelevaa hietikkoa, ajoura on paikoin kuin puistokäytävää ja paikoin upottavaa hiekkaa. Maat muuttuvat kovemmiksi ja kivisemmiksi Naltijärven jälkeen.

Ensimmäinen leiripaikka laitettiin Lenkihaan poroaidalle, vähän ennen autiotupaa. Naltijärvellä voi valita myös pohjoisemman reitin joka kulkee valtakunnan rajan tuntumassa seuraten poroaitaa, reitit yhtyvät Tsuukisautsissa.

Ensimmäisen päivän matka jätettiin tarkoituksella lyhyeksi. Saatiin kuitenkin ensikokemus reppuun ja sen säätöihin.

Ylämaa





Toisen päivän
etappi oli reissun raskain, kivisiä maita, kahlaamista, mutaista mönkijäuraa. Lenkihaasta kivisiä maita ja purojen poikki Tsuukisautsiin ja sieltä Valkamapään yli Kalkujärven lapinkylään. Lapinkylästä Pöyrisjärvelle maat ovat tasaisia ja vähän soisia. Kuitenkin ennen järven rantaa tullaan taas kuiville katajaa kasvaville lentohiekkakankaille. Reitti kiertää Pöyrisjängän pohjoispuolitse kohti Pöyrisjoen suuta.

Kahlaamo

Raskaan päivän huipennus on järven ranta. Paljas rantahiekka painuu renkaiden alla ja siinä on uuvuttavaa polkea. Kovempaa hiekkaa löytyy rantavedestä, 10-20 sentin syvyydeltä, siellä pohja kantaa mutta vesi vastustaa. Rantakaistaletta on loputtomat 2km.

Lapinkylän lähellä mönkijäura vie kapean salmen rantaan. Ylitse pääsee pienellä ponttonilautalla tai kahlaamalla. Sitten alkoi ”pikku-Sahara”, kilometrin verran eroosion kuluttamaa hiekkakenttää. Eroosio on syönyt ison dyynin tasaiseksi, kentälle on jäänyt vain muutama korkea tornimainen keko hiekkaa, joiden päällä kasvoi jotakin varvikkoa. Muuten kenttä oli irtonaista hiekkaa ja siellä täällä pieniä ruohotupsuja.

Mönkijänjäljet vievät uudelleen järveen, puronsuun syvänne on helppo kiertää kauempaa järvessä näkyvää särkkää pitkin.

Leiri tehtiin Näkkälän tien varteen ensimmäisten pienten järvien rantaan. Kolea tuuli piti avoimella maalla hyttyset ja mäkärät poissa.

 

Hiljaisina ja väsyneinä pystytettiin teltat ja laitettiin ruokaa. Kaikki mukana olleet vaatteet piti pukea päälle ja lopulta kun vieläkin oli vilu piti ottaa makuupussi jalkoja lämmittämään. Keitettiin ruokaa ja syötiin, ketään ei oikein jututtanut ja painuttiin pehkuihin jo ennen kymmentä.

Vaikka reitti on raskas, palkitsevat maisemat vaivan. Pöyrisjärven katajikko ja hiekkadyynit ovat ainutlaatuisia. Pohjoisessa näkyy vielä erityisen korkeita dyynejä.

Kolmantena aamuna kello oli 9:03 kun heräsin. Oli pakko ryömiä makuupussista ulos tai muuten ... Illalla nukkumaan käydessä oli ollut kylmä. Makuupussina oli kevyt läpitikattu untuvapussi eikä se riitä tuulisessa nollakelissä vaikka kuinka oli tuplatelttaa ja makuualustaa. Jäseniä kolotti eilisten ponnistelujen jälkeen, nukkuminen ei yöllä oikein sujunut, yliväsymys ja kylmä valvottivat. Ajatukset harhailivat päivän tapahtumissa, kuitenkin uni oli viimein voittanut.

Kömmin teltasta ulos. Pikkuhiljaa jalat alkoivat taipua ja silmät aueta. Kari oli ollut hereillä jo kauan, teltta purettuna ja reppu melkein lähtökunnossa. Hän oli herännyt aamulla aikaisin kylmissään ja lämmitellyt keittämällä teetä. Yöllä vesi oli jäätynyt leilissä, nyt kuitenkin paistoi aurinko mutta ilma oli edelleen kolea. Essiä ei näkynyt mutta teltasta kuului kokkaamisen ääniä. Hän laittoi aamupalaa teltan suojassa.

Keittelin puurot ja kahvit. Lämmin aamupala herätti lopullisesti uuteen päivään. Vähitellen aamutoimet valmistuivat ja lähdettiin taas liikkeelle.

 

Kolmannen päivän etappi jatkui aluksi muutaman kilometrin kohti Näkkälää. Tien puolivälin tienoilla on vanhan pohjoiseen vievän polun risteys. Tienviittakin siinä on mutta tolppa on lahonnut ja kaatunut. Nyt viitta oli nostettu koivupusikkoon pystyyn ja näimme sen vasta kun olimme kääntyneet pohjoiseen vievälle uralle. Polku, on sitä ajettu mönkijälläkin, on vähemmän käytetty ja mukavampi ajaa pyörällä kuin Näkkälään vievä maastoautotie. Polkua seurasimme rajalle asti.

 

Ihmettelimme hetken aidan takaa pohjoista naapuria. Ensi silmäyksellä näki, että Norja on vauras maa, jäkäläkin oli paksumpaa kuin Suomessa. Sitten palasimme etsimään Kaamusjärven pohjoisrantaa ja länteen vievää reittiä.

Polku alkaa järven luoteiskulmasta, se näyttää nousevan suoraan järvestä. Täällä on kuljettu samoin kuin Pöyrisjärvellä, rantahiekalla tai vedessä.

Edessä kohoaa Spalloaivin tunturi. Ennen sitä kiivetään parin pienen kukkulan yli ennen kuin päästään varsinaisen tunturin rinteeseen. Polku näkyy rinteessä huonosti, oikea suunta on kuitenkin aluksi kohti selänteellä näkyvää yksinäistä mäntyä ja kääntyy sieltä kohti tunturin lakea.

Tunturilta on hienot näkymät, pohjoisessa Norjassa on järviä ja etelässä horisontissa näkyvät Ounas-Pallastunturit.

Herkullinen alamäki on pian laskettu ja suon yli vievien pitkospuiden jälkeen alkaa taas vaihteleva maasto. Suolla virtaa pieni raikasvetinen puro. Kannattaa tankata juomapullo, edellinen tankkauspaikka taisi olla Kaamusjärven pieni puro ja seuraava kaukana edessä pikitien länsipuolella.

Aikanaan tullaan pikitielle, pohjoisessa näkyi Kivilompolon tulliasema. Tietä siirryttiin kuitenkin etelään pari kilometriä. Levähdyspaikalla olevan opastaulun tuntumasta alkaa länteen Salvasjärvelle vievä mönkijäura. Ura käväisee Norjassa Roavveoaivin laella ja palaa takaisin Suomeen Salvastunturin laelle. Laitoimme leirin Norjaan puronvarren harjanteelle ennen nousua Roavveoaiville.

Harjanteen kärjestä on avara näköala pohjoiseen järville ja ehkäpä Kautokeinoon asti.

Tänä iltana arinko lämmitti hiukan, sää oli hiukan lämpenemään päin. Iltatoimet olivat jo rutinoituneet ruoan laitoksi ja pyörän huolloksi ja sitten pian telttaan ja makuupussiin. Harjanteelle yltää myös Suomalaisien kännykkä-operaattorien kenttiä.




Neljännen päivän reitti alkoi heti kiipeämisellä Roavveoaiville ja Salvaspäälle. Salvaspään rajapyykistä on jo vakiintunut puhelinpaikka. Soiteltiin kotiin jääneille onnettomille ja kehuttiin säät ja reissut.

Lapinkylä on Salvasjärven eteläpäässä. Ylhäältä tunturilta seutu erottuu selvästi. Monet mökit ona maalattu kirkkailla väreillä ja ympäristön kasvillisuus on mukautunut poroerotuspaikkaan. Aitauksien sisällä porojen papanat on lihottanut maan reheväksi heinikoksi.

 

Salvasjärven kylä oli hiljainen tähän aikaan vuodesta, vain yhden mökin pihalla oli mönkijä. Sen kuljettaja tuli pihalle ja osoittautui edelliseltä kesältä tutuksi poromieheksi. Vaihdettiin kuulumiset ja minä utelin entuudestaan tuntemattomia polkuja Suonttajärvellä ja tulevia reissuja varten Salvasjärven ja Hietajärven väliltä.

 

Kylältä etelään vievä polku löytyy seuraamalla poroaitaa. Jossakin kohtaa mennään aukosta aidan toiselle puolen ja jatketaan kohti etelää ison suoalueen itärannalla kukkuloita ylitellen. Täällä polku on paikoin melko kivinen eikä kaikilla suopaikoilla ollut vielä tänä kesänä pitkospuita. Pohjoispäässä oli yksi silta joen yli ja etelästä oli tehty uusia ja kunnostettu vanhoja pitkoksia. Välillä oli kuitenkin muutama suo tarvottavana. Reitti näkyy kuitenkin selkeästi, mönkijöillä on ajettu soiden yli. Viimeisen kukkulan rinteessä Essi otti kaarteen liian ahnaasti ja löysi itsensä katajapusikosta verinen lapinmerkki korvassaan.

Viimein tultiin Kultiman – Leppäjärven polulle. Polulla oli ratsastettu paljon kesän aikana, hevosten kaviot kaivavat hiekkamaalla polun kuopille ja möyhivät harjujen rinteet ja suot pehmeiksi.

Ei sovi pyöräilijät ja ratsastajat samoille poluille pehmeillä hiekkamailla. Ehkä sade kuitenkin tasoittaa ja kovettaa kavioiden jäljet polulta.

Huonolla polulla ajaminen otti voimille ja leiri laitettiin jo Hanhijärven rantaan, muutamaa kilometriä ennen päivän tavoitetta. Seuraavana päivänä todettiin, että leirin valinta olikin onnistunut, tavoitteena olleen järven rannat olivat heinikkoisia ja soisia.

Päivä oli vähän edellisiä lämpimämpi eikä sadekuuroja näkynyt koko päivänä. Iltatoimet olivat taas tavanomaiset, pesua järven rannassa, ruoanlaittoa ja syömistä. Väsyneet pojat kömpivät pian telttaan nukkumaan.

Viidennen ajopäivän aamu oli viileä edellisten malliin. Lisäksi aurinko oli pilviharson takana. Liikkeelle oli lähdettävä pitkissä ajokamppeissa. Muutaman kilometrin jälkeen lihakset taas lämpenivät ja kamppeita piti vähentää.

Palojoen sillalla on valittavana joko reitti Leppäjärvelle, vajaa 5km tai joen vartta 13km etelään Suonttajärvelle. Valitsimme eteläisen vaihtoehdon, se nimittäin oli minulle aiemmin kulkematon reitti. Tie seurailee leveää Palojokea, välillä aivan joen törmällä ja välillä kauempana kuivemmilla kankailla. Suonttajärvelle asti ura on leveää mönkijällä ja ehkä maastoautollakin ajettua ”tietä”. Järven rannassa on vielä muutama talo, useampiakin on ollut mutta monista oli jäljellä enää raunioita.

Tie päättyy järven pohjoisrannalle talojen pihakenttiin. Karttaan on piirretty jonkinlainen polku soiden yli idän suuntaan ja toinen polku kiertää järven itärantaa kohti sen lounaista kulmaa. Sinne tulee etelästä Muotkajärvelta polku. Itään vievän polun pitkospuut ovat vielä näkyvissä mutta lahonneet jo kulkukelvottomiksi. Järveä kiertävällä reitillä ei ole pitkoksia mutta joen yli vie kuitenkin korkea silta.

Polku on varvikkoisella suolla kaistale, jossa ei kasva varpuja. Saraisilla osuuksilla ei ole muutenkaan varpuja, näkyi kuitenkin tämän kesäiset mönkijän jäljet. Näitä merkkejä seuraillen löysimme järven lounaiskulmasta venerannan ja kovalta maalta polun pään. Suota oli tarvottavana parisen kilometriä.

Matkalla ohitimme pari keskellä suota matalalla saarekkeella olevaa mökkiä. Voisi arvata, että näillä kämpillä ei vietetä saunan jälkeen rauhallista kesäiltaa terassilla kuivatellen. Ympäristössä oli kuitenkin kuluneita polkuja, kesäkäytössä näiden paikkojen täytyi olla.

Pohjoisen tunturikangas oli jo Suonttajärveä lähestyttäessä alkanut muuttua mäntymetsäksi. Etelään päin mentäessä männikkö vain vahvisti asemiaan. Mönkijäura päättyy hiekkatielle, joka johtaa edelleen Muotkajärvelle asfalttitielle. Hettaan on matkaa enää 25km.

Päivä oli tuulinen ja sen voima vain tuntui voimistuvan. Asfaltilla totesimme, että se oli kuitenkin meille suosiollinen, sivumyötäistä koko matkan!

Varasimme Paavontalon rantasaunasta illan viimeisen vuoron. Sade alkoi ropista samalla kun nostimme reput mökin terassille. Karin autossa odottivat puhtaat vaatteet ja huomenna hakisimme toisen auton pois Kalmakaltiosta.

Saunassa oli lämmin hämärä ja ulkona satoi.




Teksti on julkaistu aikaisemmin MTBCF:n lehdessä
 Club News nro 1/06




Näytä suurempi kartta

Muita Enontekiön reittejä avautuu uuteen ikkunaan.
























Naltijärven tie

Tunturinummea

Pöyrisjärven ranta

Pöyrisjärven hiekkaranta

Pöyrisjärvi

0-39

Alamäkeä

Rajamuodollisuudet

Telttapaikan testi

Puhelupaikka

Salvasjärven kylätie

Poromies



Suonttajärven tie

Suopyöräilyä

Maantiellä

päivitetty 21.11.2007
Etunimi.Sukunimi___saunalahti.fi