
Uusimaa
Häme
Pirkanmaa
Savo
Lappi ja Finnmark
Stockholm
|
Reittejä,
juttuja ja kuvia
Näiltä sivuiltä löytyy muutama
maastopyöräilyyn hyvin soveltuva reitti
pääkaupunkiseudulta ja pohjoisesta Lapista
sekä joku
satunnainen reitti eri puolilta
Suomea, jopa Ruotsista Tukholman seudulta.
Reitit eivät suinkaan ole
ainoita tai edes parhaita seudullaan, sattuvat vain olemaan minulle
tuttuja tai olen ajanuut niitä jonkun muun
opastuksella. Tarkoitukseni
onkin lähinnä rohkaista muita harrastajia
etsimään ja julkaisemaan omia
reittejään.
Pohjoisen reitit sopivat osittain myös
päiväretkille
mutta parhaimmillaan ne ovat kuitenkin
maastopyörävaelluksilla. Majoittua voi omassa
teltassa tai
joillain osuuksilla autio- tai varaustuvissa.
Vasemmalla olevista linkeistä avautuu selaimeen uusi
välilehti tai
ikkuna, jossa on yksi tai useampia karttoja seudun reiteistä.
Karttojen latautuminen vaatii joskus hiukan odottelua.
Reittien värit eivät viittaa
mihinkään
vaikeusasteluokitukseen, vaan ovat erottamassa eri
jälkiä toisistaan. Valitettavasti
päällekkäin
kulkevista reittien osuuksista
päällimmäiseksi tullut
väri peittää muut jäljet. Isommasta
kartasta voi
yksittäisiä jälkiä tarkastella
erikseen.
Reitit olen tallentanut Garminin eTrex Legend ja GPSmap
60CSx laitteilla. Digitointi on tehty joko skannatuilta tai Garminin
vektoroiduilta maastokartoilta.
- Osan reiteistä olen esittänyt vain
Googlen
karttojen pälle tulostettuina mutta osasta on tarjolla
GPX-formaatissa oleva jälkitiedosto. GPX-jäljet olen
tiivistänyt niin, että kukin jälki
sisältää alle 500 pistettä.
Osa GPX-jäljistä koostuu useista
osa-jäljistä,
jotka on yhdisteltävä ohjelmalla halutuksi reitiksi,
kulkusuuntaan kannattaa kiinnittää huomiota.
GPX-linkkien takana olevat tiedostot voit tallentaa hiiren oikealla
näppäimellä oman hakemistoosi ja ladata ne
sopivalla
ohjelmalla GPS-laitteellesi.
GPX-formaatti on yleinen monien ohjelmien tuntema tallennusmuoto,
esim. OziExplorer, MapSource, MapEdit ym. Näistä
ohjelmista
löytyy netistä joko kokeilu- tai shareware-versioita.
|
|